Raichun ja Aslanin näyttelyverhot

Tässä ne nyt sitten on, ensimmäiset tekemäni näyttelyverhot. Pidän itse tuosta väristä todella paljon joten luulen että tulevat olemaan pojilla vielä pitkään.

Alla olevassa kuvassa pojat kokeilevat onko kangas tarpeeksi pehmeää ja voisiko sitä kenties syödä.

Kankaita ei saa pestä kuin 40 asteen hienopesussa, mutta ajattelin kompensoida tämän puutteen pakastamalla verhot pesun lisäksi aina näyttelyiden jälkeen. Alla kankaat rivissä.

Verhot tein hieman mukaillen suvakin nettisivun ohjeen mukaan. Sen verran muutoksia tein että ompelin verhoista kaksiosaisen: Toinen sivuseinä ja takaseinä muodostavat yhden palasen, toinen sivuseinä toisen. Näin euronäyttelyihin voi taittaa takaseinällisen palasen kahteen osaan ja verhot käyvät aivan hyvin euronäyttelyihinkin. Häkin alustaa pohdin pitkään, päädyin tekemään pumpulista ja lakanasta todella ohuen tyynyn johin ompelin muutaman raidan, ja tämän ”tyynyn” päälle ”tyynyliinan” em. sivujen ohjeen mukaan. Näin pohja on hieman aaltoileva mutta pumpuli pysyy sentään paikallaan, ”tyynyliinan” ansiosta aaltoilu ei näy liikaa. Todella pehmeä siitä tuli, Raichu piti ainakin. Noihin sivuihin eroa on myös että päällä on pelkkä hapsutettu kangas, sekä edessä on pujoteltu ohut kangas koristeeksi ja näyttelytunnelmaa tuomaan.

Tässä kuvassa verhot ovat jo valmiina häkissä. Päällyskangas oli sen verran paksu että taakse piti taittaa tuollainen pieni rako josta tulee valoa häkkiin.

Sekä tässä näyttelyhäkkiä ulkoapäin.

Takaisin käsityönurkkaan