Muistoissa

Pikku-Tassu

09/1996-04/2010

Pikku-Tassu oli ainutlaatuinen ystävä. Kissa, joka ei ystävyyttään jakanut runsaalla tassulla eikä kenelle vain, mutta meille harvoille jotka se hyväksyi luottamuksensa arvoiseksi se oli suuri kunnia. Tassu oli lapsuuteni ystävä, minun kissani vaikka viimeiset vuodet se elikin äitini kanssa kahdestaan.

Tassu tuli meille syksyllä 1996. Emme olleet ottamassa kissaa, sillä asuimme ulkomailla, mutta kerran ostoskeskuksessa käydessämme käväisin eläinkaupassa ja näin siellä surkean pienen rääpäleen marsunhäkkiin teljettynä.  En suostunut lähtemään kaupasta ellen saisi sitä mukaani, sillä näin sen silmissä jotakin. Tuskaa, luultavasti. Ensimmäiset vuorokautensa Tassu viettikin eläinlääkärissä, tiputuksessa, sillä se oli kuivunut, aneeminen, sillä oli kirppuja ja kuumetta: elinodote ei ollut hyvä. Lääkärin mukaan oli siinä ja siinä kannattaisiko sitä yrittää hoitaa. Tassu olisi kuollut sinne eläinkauppaan, luultavasti sen sisarus kuolikin. Lääkäristä päästyään se rääpäle käytännössä eli äitini niskassa, sillä hiusten alla oli ainoa tarpeeksi lämmin paikka sille. Se piti pestä kirpuista ja se oli hurjan heikko, mutta kiltti ja sinnikäs pieni olento. Alusta asti se kovasti yritti käyttää hiekkalaatikkoa vaikka voimat eivät aina siihen riittäneet.

Tassusta haluttiin sisäkissa ja kävimmekin Tassun kanssa sen parannuttua – 9-vuotias tyttö ja mustavalkoinen pieni kissanpentu – valjastelemassa läheisellä leikkikentällä. Muistikuva violeteista valjaista punaisen koripallokentän laidalla ei koskaan haalene. Tassu oli kuitenkin sinnikäs karkuri ja pikkuhiljaa kuri löystyi ja se pääsi aidatulle takapihalle, loppuvuodesta jo luvankin kanssa, sillä sitä ei saatu millään pidettyä sisällä. Suomeen muutettuamme (toinen vahva muistikuva Tassusta hienon violetin kaulapantansa kanssa, jossa oli metallinen vinoneliön muotoinen merkki todisteena saaduista rokotuksista) se olikin jo täysin vapaasti ulkoileva kissa joka pääsi ulos pyytämällä. Siihen aikaan ei kukaan meistä osannut edes kyseenalaistaa, etteikö kissan kuuluisikin elää niin.

Kesäpäivät Tassu vaani hiiriä ja lintuja ulkona, saamatta niitä juuri koskaan kiinni. Se oli huono saalistaja. Yöksi se tuli aina minun viereeni nukkumaan. Opin nukkumaan liikkumatta läpi yön, ettei rakas kissani vain häiriintyisi ja lähtisi pois. Opin myös nauttimaan sikeästi nukkuvan kissan katselusta ja viiksien hennosta liikkeestä. Tassu ei suvainnut kaikkia ihmisiä. Vain minun, äitini ja veljeni sekä muutaman harvan valitun silityksistä se piti, muut saattoivat saada kynsistä yrittäessään koskea siihen. Tassu sai kuulla monet salaisuudet ja nähdä useat kyyneleet meidän molempien kasvaessa yhdessä vanhemmaksi, sillä se oli luotettava ystävä joka kuunteli ja ymmärsi kyllä. Sen silmistä näki että se ymmärsi.

Tassulla oli omalaatuiset piirteensä. Se joi vain juoksevaa vettä. Se oppi pyytämään ihmisiä avaamaan vesihanan, ja mehän avasimme. Palvelimme pientä prinsessaa mielissämme, olihan tassun ”na-na-na” hyvin kohteliaasti ja kauniisti esitetty pyyntö. En voi laskea kuinka monta tuntia olen istunut sen kanssa vessassa katsomassa sen juomista, enkä edes haluaisi.

Tassu ei myöskään tykännyt syödä yksin. Yllätin useasti entisen poikaystäväni (nykyisen kihlattuni) keskellä yötä istumasta kodinhoitohuoneen lattialla Tassun kanssa. Tassu söi ja hän vain istui vieressä. Eipä siihen tarvinnut mitään sanoa, olinhan itse tehnyt samaa lukemattomat kerrat. Tassulla oli taito saada ihminen ruokakupille ja jäämään siihen niin pitkäksi aikaa että Tassu oli syönyt rauhassa loppuun. Eihän kupilta voinut lähteä, sillä muuten Tassu olisi lopettanut syömisen liian aikaisin.

Muita kissoja Tassu pelkäsi. Sillä oli syynsä, sillä pienen kokonsa sekä heikkojen kissankielitaitojen vuoksi se oli usein muiden ulkona liikkuvien kissojen antamien selkäsaunojen kohteena. Pahin selkäsaunojen antaja oli mummoni kissa Viiru, sillä Viiru oli asunut talossamme vuoden meidän kissanamme ja piti pihaa osana omaa reviiriään. Monet kerrat sain herätä avaamaan Tassulle ikkunan keskellä yötä, jotta se pääsisi turvaan kiusaajiltaan. Se ei koskaan oppinut pitämään Aslanista ja Raichustakaan, vaikka Aslanin kanssa sillä oli parhaimmat suhteet toiseen eläimeen koko elämänsä aikana. Aslan pääsi  toisinaan metrin etäisyydelle Tassusta ilman murinoita.

Viimeiset vuotensa Tassu vietti sisäkissana meidän lasten lähdettyä opiskelemaan ja äitini muutettua kaupunkiin. Tassu sopeutui, mutta sen elinvoimat alkoivat olla lopussa. Jo maalla sen hypyt ikkunalaudalle olivat toisinaan epäonnistuneet, mutta muuten Tassu tuntui voivan hyvin. Tullessani käymään ilman kissoja sain silitellä sitä ja varastaa pienen hetken vanhaa ystävyyttämme takaisin. Tullessani käymään Aslanin ja Raichun kanssa myös minulle piti olla loukkaantunut, mutta ehkä osa murjotuksesta  oli vain Tassumaista teatraalisuutta.

Tassu oli oman arvonsa tunteva kissarouva. Se opetti minulle elämänsä aikana, mitä oikein tarkoittaa se että kissa on ylpeä eläin. Tassu opetti meille kaikille nöyryyttä, mutta myös sen kuinka rakkaudella ja pienillä eleillä saa muutettua vaikka koko maailman.

Tassu nukkui pois luotamme 21. huhtikuuta 2010. Päivä oli keskiviikko, pilvinen sellainen. Se oli saanut sairaskohtauksen edellisenä perjantaina, ja vaikka se järkyttävästä sairaskohtauksesta selvisikin, ei sen elinvoima jaksanut enää kantaa sitä vaan lääkkeistä huolimatta se hiipui pikkuhiljaa niin huonoon kuntoon, että oli lopulta armeliaampaa päästää se pois. Eläinlääkärin mukaan kyseessä oli vanhan kissan sydämen pettäminen – myös vatsassa oli nesteitä ja röntgenkuvasta päätellen keuhkotkaan eivät olleet kunnossa.

En pystyisi kuvailemaan, mitä Tassun menettäminen minulle merkitsee. Lähes 14 vuotta kasvua pikkutytöstä aikuiseksi Tassu-rouvan rinnalla. Muistikuvia mustasta turkista johon pikkuhiljaa ilmestyi enemmän valkoista, opetuksena saaduista naarmuista, kehräyksestä, leikeistä sen kanssa kun vaanimme toisiamme nojatuolin ympäri ja säikähdimme aina toinen toisiamme nurkan kohdalla.. en voi sanoa muuta kuin kiitos, Tassu, kaikesta. Et olisi voinut olla parempi ystävä, olit maailman paras kissa juuri sellaisena kuin olit.